Ruisleipä – suomalaisen ruokakulttuurin ydin - sitkeää, yksinkertaista ja lempeää
Täysjyvävilja on yksi suomalaisen ruokakulttuurin kulmakivistä, mutta sen käyttö on viime vuosina jäänyt yllättävän vähäiseksi. Ravitsemussuositusten 2024 mukaan meidän tulisi saada päivittäin 90 grammaa täysjyväviljaa. Todellisuus on huomattavasti matalampi.
Jälkiuunileipä on kuin suomalainen: sitkeä, yksinkertainen ja lempeä. Ja kyllä, allekirjoitan tämän täysin – sekä meistä suomalaisista että ruisleivästä. Minulle ruisleipä kuuluu olla hieman sitkeä ja sen syöminen saa tuntua. Mutta kuinka usein pysähdymme miettimään, kuinka paljon täysjyvää leipämme oikeastaan sisältää? Itse myönnän, että unohdan tämän yllättävän usein. Ja en ole ainoa.
Suomalaisten täysjyväviljan saanti on huolestuttavan alhaisella tasolla. Suositus on 90 grammaa päivässä, mutta todellisuus on aivan toinen: naiset saavat täysjyväkuituja ruokavaliostaan vain 42 grammaa ja miehet 56 grammaa. Tämä ei ole pelkkä ravitsemussuositusasia – sillä on merkittäviä terveysvaikutuksia.
Vuoden 2024 Suomalaiset ravitsemussuositukset toteavat, että vähäinen täysjyväviljan käyttö on merkittävin ruokavalioon liittyvä terveysriski Suomessa. Se on yhteydessä muun muassa sepelvaltimotautiin sekä paksu- ja peräsuolen syöpiin.
Miten ihmeessä olemme päätyneet tähän tilanteeseen? Ja vielä tärkeämpää – mitä voimme tehdä asialle?
Miten täysjyvävilja jäi taka-alalle?
Vielä muutama vuosikymmen sitten täysjyväviljat kuuluivat suomalaisen ruokapöydän perusraaka-aineisiin. Ruisleipä, kaurapuuro ja täysjyväiset leivonnaiset olivat itsestäänselvyyksiä. Nykyään supermarkettien hyllyt notkuvat kuitenkin valkoista vehnää sisältävistä tuotteista – pehmeitä paahtoleipiä, croissanteja, vaaleita paistopistetuotteita ja muita "helpommin syötäviä" vaihtoehtoja.
Osa syystä löytyy maku- ja koostumustottumuksista. Pehmeä leipä on monelle helpompi syödä kuin sitkeä ruisleipä, eikä kaikille täysjyväviljan ominainen runsaskuituisuus tunnu vatsaystävälliseltä. Lisäksi kiireinen arki ohjaa monia valitsemaan nopeita ja helposti sulavia ruokia. Valitettavan usein ne tarkoittavat vähemmän kuitua ja vähemmän täysjyvää. Harmillista.
Ja sitten ovat ruokatrendit. Keto, gluteeniton ja vähähiilihydraattinen ruokavalio ovat osaltaan vaikuttaneet täysjyvän suosion hiipumiseen. Vaikka kaikki eivät tarvitse gluteenitonta ruokavaliota, monet ovat jättäneet viljat pois osana yleistä "terveysajattelua". Onkohan tämä todellisuudessa terveyden kannalta järkevää?
Miksi täysjyväviljaa kannattaa syödä enemmän?
Täysjyväviljat eivät ole pelkkä kuitulisä – ne ovat koko kehon hyvinvointia tukevia superruokia. Niistä saa:
Kuitua – edistää suolistoterveyttä ja pitää kylläisyyden tunteen pidempään
Vitamiineja ja kivennäisaineita – mm. B-vitamiineja, magnesiumia ja rautaa
Sydänystävällisiä yhdisteitä – täysjyvän on todettu vähentävän riskiä mm. sydän- ja verisuonitaudeille
Ja kyllä, tutkimukset osoittavat, että täysjyvän runsas käyttö liittyy pidempään elinikään. Joten miksipä emme ottaisi tätä ilmaiseksi saatavaa terveyshyötyä käyttöön? Täysjyväruisleivästä saamme myös sinkkiä, jonka tiedetään edistävän mm hiusten, kynsien ja ihonhyvinvointia.
Miten lisätä täysjyvää arkeen helposti?
Jos täysjyväviljan saanti tuntuu jäävän vähäiseksi, kokeile näitä helppoja keinoja:
Valitse 100 % täysjyväleipä – tarkista pakkauksesta täysjyväprosentti!
Vaihda valkoinen riisi ja pasta täysjyväversioihin – tai ainakin osittain.
Syö aamupalaksi kaurapuuroa tai täysjyvämysliä – hyvä tapa startata päivä kuitupommilla.
Tortillat ja wrapit täysjyväversioina – samanlainen maku, mutta enemmän ravinteita.
Leivo täysjyväjauhoista – esimerkiksi ruispohjaiset piirakat ja kaurakeksit ovat mainioita vaihtoehtoja.
Näiden valintojen avulla täysjyväviljan suositus 90 g/päivä täyttyy helposti!
Kyse ei ole siitä, että pitäisi kieltää vaaleat viljat kokonaan, vaan siitä, että täysjyvälle annetaan taas sen ansaitsema paikka ruokavaliossa. Miltä tuntuisi palata sitkeään, yksinkertaiseen ja lempeään eli suomalaisuuteen.
Erinomaista Kalevalan päivää, jolloin vietämme myös ruisleipäpäivää.
