en-Luokkakokous

Sain kasvaa yhdeksän vuotta saman joukon ympäröimänä. Se tuntui hyvälle. Tuntuu vieläkin.

Vuonna 1977 aloitin Espoon Olarissa koulutieni silloisessa Olarin koulussa. Koulun nimi on nykyisin Päivänkehrän koulu. Olimme muuttaneet kaksi viikkoa ennen koulun alkua Santahaminasta Olariin. Alue oli kasvava ja kehittyvä. En tuntenut ketään.

Jo ensimmäisenä kouluvuotenamme meidän opettaja vaihtui tiuhaan tahtiin. Varsinainen luokanopettajamme suoritti rehtori-opintoja ja oli poissa paljon. Sijaiset vaihtuivat, mutta me 32 oppilasta pysyimme.

Ensimmäinen kouluvuotemme oli vasta alkua muutoksille. Saimme ensimmäisen meidän kanssamme pidempään viihtyvän opettajan neljännen luokan kevätlukukaudella. Tähän asti meillä oli ollut useita opettajan sijaisia lyhyempiä tai pidempiä jaksoja.

Se, että meillä vaihtui opettajat ei ollut ainoa vaihdos kouluympäristössämme. Me vaihdoimme koulurakennusta, joka vuosi. Väliin keskelläkin kouluvuotta.. Olari kasvoi ja kehittyi voimakkaasti ja uusia koulurakennuksia valmistui kasvavien oppilasmäärien tarpeessa. Meidän luokka sai ensimmäisen yli vuoden mittaisen koulukokonaisuuden kun 7-luokan kevätlukukaudella valmistui Kuitinmäen koulu. Kuitinmäen kouluun muutimme syyslukukauden evakosta Matinkylän koulusta ja sen Elsankujan kerrostaloluokista. Kuittarissa saimmekin olla samassa rakennuksesssa koko peruskoulun loppuun asti.

Yksi asia kuitenkin pysyi koko yhdeksän vuotta. Meidän luokka. Muutamia satunnaisia pois ja luokkaanmuuttaneita tietenkin tuli ja meni, mutta pääosin olimme sama joukko yhdeksän vuotta. Uudet otettiin ilolla mukaan. Mikä yhdeksän vuotta se olikin! Yhdeksän kasvun vuotta yhdessä monien muutosten keskellä. Kasvoimme yhteen, monella tasolla. Tunsimme vanhempamme, sisarukset, toistemme haasteet ja edellytykset ja luotimme toisiimme.

Nykyään kokoonnumme noin viiden vuoden välein luokkakokoukseen. Meitä on aina hyvin väkeä paikalla. Yleensä noin 18-22 hlö. Kaksi on joukostamme siirtynyt toiseen ulottuvuuteen ja kolme asuu ulkomailla. Muutama ei ole tullut yhteenkään kohtaamiseemme.

Viimeksi kohtasimme lauantaina. Olihan taas suuria tunteita herättävää. Se avoimuus ja luottamus, mikä yhteisen pitkän pöytämme äärellä vallitsi oli käsin kosketeltavaa. Näin tässä kirjoittaessanikin vielä menevät väreet pitkin selkärankaa.

Mistä se luottamus ja avoimuus kumpuaa? Kyllä se kumpuaa siitä yhteisestä kasvusta pienistä lapsista aikuistuviksi. Me kasvoimme yhdessä yhteisinä kouluvuosina vaikka opettajat ja koulurakennukset vaihtuivat. Me pysyimme yhdessä. Me haluamme olla yhdessä vielä tänäänkin.

Kuva on lauantailta, jossa osan kanssa otimme ryhmäkuvan ensimmäisen luokan koulurakennuksemme pihalla. Oli muuttunut rakennus isommaksi ja nykyaikaisemmaksi. Olimme muuttuneet mekin vuodesta 1977.